14.11.2016

Menestystä Jyväskylässä - seitsemästoista C.I.B. tiimiin!

Matkamme kohti kaksipäiväistä Jyväskylä kvta kaukaa pohjoisesta alkoi perjantaiaamuna lumituiskun merkeissä. Onneksemme ajokeli parani jo ennen Oulua. Tiimistä matkaan lähtivät Saija ja Miisa, Niiskun, Nyytin, Papun ja Masan kanssa. Turistiksi mukaan lähti myös tiimin ottopoika Ailo. Matka taittui rattoisasti aika ajoin Nyytin kaunista viserrystä kuunnellen, jota säesti kuoropoika Ailo. Perille saavuimme jo viiden aikoihin. Saija lähti vielä agihommiin ja Miisa jatkoi tyttöjen kanssa matkaa omaan majapaikkaansa.

Lauantaina kehämme alkoi yhden aikoihin, joten meillä oli hyvin aikaa valmistautua päivän koitokseen. Tuomarina toimi Kevin Brown Tanskasta, ja koiria oli ilmoitettu huikeat 25. Tuomari oli tarkka arvosteluissaan ja arvioi koiria liikkeessä moneen otteeseen. Kokonaisuudessaan kehä kesti noin kaksi tuntia.

Ensimmäisenä tiimistä kehään astui Papu, joka esiintyi mallikkaasti ja liikkui hyvin. Papu sai hyvän arvostelun (ERI), ollen NUK3. Valiourosten kehä kesti pitkään tuomarin miettiessä tarkkaan valintojaan. Samoin myös PU-kehä tuntui päättymättömän pitkältä. Masa esiintyi hienosti loppuun saakka ollen ERI SA PU1 CACIB VSP.

Great Bernina's Mega-Masa "Masa"
Heti urosten jälkeen Nyyti pääsi aloittamaan uransa junnuluokassa. Pienestä hötkyilystä huolimatta Nyyti esiintyi oikein hyvin ollen ERI NUK3. Niisku esiintyi loistavasti ja myös lopputulos oli loistava: Niisku saavutti viimeisen cacibinsa tullen kansainväliseksi muotovalioksi. Niiskun lopullinen tulos oli ERI SA PN1 CACIB ROP.

Great Bernina's Niiskuneiti "Niisku"
Kasvattajaryhmä oli hieman haastava esitettävä kahden naisen voimin, johtuen siitä, että toinen nartuista oli parhailla päivillä ja toinen juuri aloittamassa juoksuaan ekakertalaisena kasvattajaryhmässä 9 kuukauden iässä. Päätimme käyttää taktiikkaa "big is beautiful" ja laitoimme Masan kärkeen. Taktiikkamme toimi loistavasti ja saimme KP:n ollen ROP KASV yhteensä neljän kasvattajaryhmän joukosta!

Lauantaipäivä oli siis todellinen jackpot, kun tavoitteenamme oli saada Niiskulle viimeinen cacib ja Masalle lisää PikkuMusta-pisteitä.

Great Bernina's kasvattajaryhmä
Sunnuntaiaamuna enkkukehä oli heti ensimmäisenä ja alkoi klo 10. Tuomarina toimi hollantilainen Theo Van der Horst. Tuomari arvosti koirissa pientä kokoa, joten koiramme eivät olleet hänen makuunsa. Kaikki saivat kuitenkin hyvät arvostelut ja sijoittuivat seuraavasti: Papu ERI NUK3, Masa ERI VAK4, Nyyti ERI NUK2 ja Niisku ERI SA VAK3.

Great Bernina's Poker Face "Papu"
Great Bernina's Qastehelmi "Nyyti"
Reissu oli kaiken kaikkiaan hyvä ja lähdimme hymyssä suin kotia kohti!
Terveisin

Miisa ja Saija

Tanskan Voittaja-16 & Pohjoismainen Voittaja-16

Satu & Jenni kävivät syksyisellä retkellä Tanskassa. Tuliaisena tiimin veteraanille kaksi titteliä :)

..juttu ja kuvia tulossa...

Harstad / Norja KV 1.10.2016

Norjassa on aina ihana käydä - upeat maisemat ei petä koskaan <3.
Lisää kuvia ja juttu tulossa...

Minimäyrä "Mooses" suoritti PIKA-kokeen heittämällä läpi !

Tässä lajissa ekakertalaiset Katja & Mooses voisivat näyttää monelle konkarillekin mallia :).

Tästä voit katsoa videon Mooseksen erinomaisesta kolotyöskentelystä. On se pätevä poika !


Liminka/Oulu 17.-18.9.2016 - RYP2 & kasvattajaryhmä BIS4

Aivan mahtava viikonloppu! Tästäkin juttua tulossa tuonnempana :)

Sarahill Don Angelino, 11kk
 RYP2 (yhdistetty FCI 2/4)

BIS4 Kasvattajaryhmä
(GB Dilliputti, Ilo-Pilleri, Niiskuneiti, Poker Face)

Porvoo KV 10.9.2016


Aina ei mene niin kuin stromsössä :D. Porvoon reissusta lisää juttua kohta...


Terri-Eri ja PikkuMusta Show 2016 (3.-4.9.2016)

Tämän vuoden erikoisnäyttelyt sattuivat samalle viikonlopulle ja molemmat tapahtumat olivatkin keränneet hienot määrät rodun harrastajia yhteen :).

..tästä lisää juttua ja kuvia tulossa...


24.10.2016

Riihimäki KV 4.9.2016


Kun yhteen viikonloppuun sisältyy kolme näyttelyä niin vilskettä riittää :). Riihimäen KV oli juurikin tällaisena viikonloppuna. Pika pyörähtäminen tuomari Veli-Pekka Kumpumäen kehässä toi omistaja-Jennille koko potin kotiin. Sisarpuolet, GB Häntä Heikki ollen VSP ja GB Party Pirkko päivän ROP. "Lysti" avasi myös SERT & CACIB tilinsä tässä näyttelyssä. Lämpimät Onnittelut Heikkisen perheelle :). Myös kasvattajaluokkamme oli ROP ja KP - ryhmäkehiin ei tosin ollut mahdollisuutta jäädä vaan tiimi suuntasi autonkeulan heti rotukehän jälkeen kohti Vantaata ja PikkuMusta Show:ta (josta juttua lisää tuonnempana). Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä.

-Anne-Mari-

11.9.2016

Joka Koiran Sprinttimestaruus jo 4.kerran peräkkäin GB Kassi-Almalle !

Tampereella Kaupin vinttikoiraradalla järjestettiin 31.7.2016 Joka Koiran Sprinttimestaruus-kisat. Se on kaikille koirille avoin leikkimielinen yksilöjuoksukilpailu, juoksumatkana on 80 m. Osallistuimme kilpailuihin GB Kassi-Alman "Pinkin" ja GB Pohjantäden "Lilan" kanssa. Molemmat juoksivat mini-luokassa ja suorittivat juoksumatkan käsivieheen perässä juosten. Pinkki on ollut mammalomalla keväästä lähtien ja kerkesimme vain parit juoksutreenit käydä ennen kisoja. Lilan kanssa on aloitettu ratajuoksun treenaaminen keväällä. Kisapäivänä vietti vieheen perään oli tuttuun tapaan korkea ja tulokset loistavia :). Lila sijoittui kolmanneksi ajalla 7,63 s häviten toiseksi tulleelle vain sadasosa sekunnin. Pinkki voitti ajalla 7,42 s. Tämä oli Pinkin neljäs vuosi peräkkäin kun se voittaa mini-luokan näissä juoksukilpailuissa!!! Ensi vuonna on taas tavoitteena osallistua ja valloittaa ykkös- ja kakkossijat - ehkäpä kolmaskin jos Pinkin Roosa-tyttö kipittää äitinsä tassunjäljissä... :)

Kisaterveisin Reetta & tytöt



Mini-luokan pikakiiturit
Vasemmalta:
GB Pohjantähti (pronssi) & Kassi-Alma (kulta)

Vauhdin hurmaa :)

Valmiina...paikoillaan...HEP !

29.8.2016

Rovaniemi 28.8. - RYP2 & Kasvattaja BIS2 !!!

"Pinni" Great Bernina´s Pink Lady teki sen TAAS !!! Enkuille todella viileässä kelissä tämä nuori neiti jaksoi tsempata loppuun saakka ja nappasi RYP2 paikan yhdistetyssä FCI 3/9 ryhmässä!!!
Lisäksi iltapäivän loppukehissä kasvattajaluokkamme nousi upeasti BIS2 sijalle Satun & Saijan handlaamana :). Päivän urosten paras oli Great Bernina´s Mega-Masa, PU2 & SERT meni velipuolelle GB Poker Face:lle. Rotunsa parhaaksi veteraaniksi tuli kaikkien edeltävien äiti; Great Bernina´s Dilliputti :). Onnittelut kaikille ja kiitos mukavasta päivästä :) !
RYP2 (yhdistetty FCI 3/9)
Great Bernina´s Pink Lady & Satu Ahtinen
Tuomari Maja Korosec, Slovenia

BIS2 Kasvattajaryhmä
(handlerit Satu Ahtinen & Saija Aksovaara)
Tuomari Panos Demetriou, Kypros

-Anne-Mari-

27.8.2016

GB-tiimin enkut kiihdytyskilpailun eliittiä Rovaniemellä!

GB Niiskuneiti Speed Run radalla
Rovaniemen Käyttökoirat ry järjesti Match Shown yhteydessä Speed Run -kilpailun Ounasvaaran hiihtostadionilla 17.8.2016. GB-tiimistä kilpailuun osallistuivat GB Mega-Masa, Poker Face ja Niiskuneiti. Koirat kilpailivat agilitysäkäluokkien mukaan mini-, medi- ja maxi- + vinttikoiraluokissa. Kiihdytysrata oli 80 metrinen suora nurmialustalla. Kiihdytyskisassa ei ollut käytössä viehettä vaan jäniksenä toimi koiran omistaja lelujen ja kannustusten kera.

Masa ja Papu olivat ensikertalaisena kiihdyttelemässä. Niiskulla oli yksi aikaisempi kisa takana Oulussa järjestetyistä kiihdytyskilpailuista. Niisku starttasi miniluokassa enkuista ensimmäisenä hyvän lämittelyn jälkeen. Niisku juoksi todella hyvin, eikä ottanut minkäänlaista häiriötä ympärillä olevasta Match Showsta. Niisku juoksi radan aikaan 8,25 eli 9,6 m/s.
GB Poker Face 

Papu kiihdytti myös miniluokassa ja vahvan saalisvietin omaavana koirana Papu oli liekeissä. Purupatukka todellakin menetti henkensä maalin jälkeen. Saijalla oli jopa vaikeuksia saada Papu irrottamaan otettaan lelusta.

Masa kilpaili mediluokassa ja lähti patoamaan todella voimakkaasti Saijan irrotessa lähtölinjalta. Kiinnipitäjällä oli todella vastusta näinkin pienestä koirasta. Masa juoksi hyvällä tyylillä ja todella matalana maaliin. Masa toimi korkeassa vietissä ja pallo sai kyytiä maaliviivan jälkeen.

GB Mega-Masa

Juoksukuvat: Reima Mukkala
Masan ja Papun suoritusajat olivat todella lähellä toisiaan. Uskomatonta, mutta totta, nuorempi juoksi nopeampaa. Papun aika 7,45 eli 10,7 m/s ja Masan aika 7,62 eli 10,5 m/s. Aika tasaväkisiä poikia!

GB-tiimin enkut saivat seuraavat sijoitukset:
Great Bernina's Poker Face - sij.1 (miniluokka)
Great Bernina's Niiskuneiti - sij.3 (miniluokka)
Great Bernina's Mega-Masa- sij.1 (mediluokka)

Speed Run -kilpailun yhteydessä olevaan Match Show:n osallistui tiimin nuorikko Nyyti - GB Qastehelmi. Tämä oli Nyytille jo kolmas mätsäri, vaikka ikää onkin vasta 6kk. Nyyti ei ihmis- ja koirapaljoudesta hätkähdä, joten sen kanssa on helppo mennä kehään. Jokseenkin neidin innokkuus aiheuttaa välillä haasteita, mutta ihan viimeviikkojen aikana Nyytin esiintyminen on kehittynyt hurjasti. Nyt se malttaa olla jo melko rauhassa eikä pompi pentumaiseen tyyliin ihan koko aikaa. Vaikeuksia kuitenkin tuottaa muiden ihanien koirien ja ihmisten vastustaminen sekä pitkään seisominen (mikä tämän pennun kohdalla tarkoittaa yli viittä sekuntia) - välillä turhauttaa kun se makupala ei tulekaan juuri silloin kun tahtoisi :-)
GB Qastehelmi

Nyytin esiintyminen tässäkin mätsärissa oli
oikein mallikasta ikäsekseen ja se sijoittui toiseksi sinisissä pennuissa. Sama sijoitus siis kuin viime viikolla Oulussa.

Mätsäriin oli tarkoitus osallistua myös muitakin tiimin jäseniä, mutta valitettavasti he olivat estyneet tulemasta. Tiimin edustus näkyi kuitenkin Saijan ja Miisan lisäksi tuomareissa, sillä Satu tuomaroi juniorhandlerit ja pienet aikuiset.

Mukava koirientäyteinen päivä taas takana. Erityiskiitos RKK ry:lle speed runin järjestämisestä! Tällaisia tapahtumia saisi olla täällä meillä pohjoisessa enemmänkin.

Saija & Miisa

Iloisen koiran näyttely Oulu KV 2016

BIS kasvattajakehä / tuomari Tino Pehar
13.8.2016 Oulun kansanvälinen Iloisen koiran näyttely muistutti tänä vuonna lauantai päivän osalta lähinnä 'Uitetun' koiran näyttelyä. Sää tiedotus oli luvannut runsasta sadetta, joka piti todellakin paikkansa. Vettä satoi koko päivän ja runsaasti. Näyttelyalueella teltan sisällä oli vettä nilkkoihin saakka. Tällaisessa säässä mitataan todellinen rakkaus lajiin.

Haasteellisesta säästä huolimatta päivä oli onnistunut tiimin osalta. Paras uros oli GB Mega-Masa ja PU2 oli GB Poker Face, joka sai toisen Suomen sert:n kesälle 2016. Paras narttu oli GB Pink Lady. Rodun parhaaksi tuomari valitsi GB Mega-Masa ja GB Pink Lady oli VSP. Tuomari toimi Matejevic Nenad Serbiasta.

Kasvattajaryhmä sai KP:n ja oli ROP. Kasvattaja ryhmän koirat:
Masan palkinto potretti :-)
Great Bernina's Mega-Masa
Great Bernina's Poker Face
Great Bernina's Niiskuneiti
Great Bernina's Pink Lady

Isoja kehiä odotellessa kylmä ja kostea tuntui jo luissa ja ytimissä, mutta päätimme jatkaa asenteella loppuun saakka. Kuitenkin siirsimme koirat autoon viimeisen tunnin ajaksi lämmittelemään. RYP3 kehässä Masalle ei tullut sijoitusta. Kehässä seistessä koiran katse kertoi kaiken - ' Miksi ihmeessä me täällä sateessa seistää'? Täytyy myöntää, että tärisimme molemmat kylmästä.

GB kasvattajaryhmä BIS4
GB Mega-Masa, Poker Face, Niiskuneiti ja Pink Lady


BIS kasvattajaryhmä kilpailu oli päivän viimeinen. GB tiimi saavutti hienosti BIS4 sijoituksen näissä karuissa olosuhteissa. Tuomarina toimi - Tino Pehar Kroatiasta. Kasvattaja ryhmän koirille täytyy antaa kunnia maininta hyvästä kilpailu asenteesta - asenteella loppuun saakka.

Kiitokset hyvästä reissusta tiimin naisille Katjalle, Satulle ja Helille - teidän kanssa on mukavaa, satoi tai paistoi :-)

-Saija-



Tiimin lk kaniinmäyräkoirat Överkalixissa ja Oulussa 13.-14.8.2016

Great Bernina's Happy Hannah edusti tiimiä mallikkaasti lauantaina Överkalixin kaikkien rotujen näyttelyssä. Tuomarina mäyräkoirilla oli Nina Karlsdotter Ruotsista. "Hippu" oli lyhytkarvaisten kaniinien ROP & SERT-voittaja ja tuli näin Ruotsin muotovalioksi :). Ryhmiin ei valitettavasti ollut mahdollisuutta jäädä.

Pikku mäykyt jatkoivat kisailua sunnuntaina Oulu KV:ssa. Matkaan lähti "Hipun" lisäksi myös tiimin junnuluokan poikavahvistus "Mooses" eli Sarahill Don Angelino. Onnistunut reissu tämäkin! Mooses (10 kk) nappasi ROP:in  & ensimmäisen SERTin!!! Great Bernina's Happy Hannah:in oli taipuminen nuoren hurmurin edessä VSP paikalle kartuttaen samalla CACIB tiliään yhdellä lisää :).


Reissuterkuin Anne-Mari & Anna

Kemin KV 23.-24.7. - KAKSI Ryhmävoittoa GB-kasvateille !!!!

Helle helli Kemissä ja niin teki todella tuloksetkin - Great Bernina´s kasvatit saavuttivat kaksi ryhmävoittoa !!! Molemmille näille tytöille ryhmäsijoitukset ovat jo tuttuja entuudestaan mutta nyt kumpikin avasivat tilinsä ryhmävoittajana!  Oli todella hienoa päästä Best In Show kehään kahden oman kasvatin kanssa jotka ovat vielä peräkkäisistä ryhmistä - huikee juttu :). SO HAPPY & PROUD :) :) :).
RYP1 & tuore FI MVA
 Great Bernina´s Happy Hannah "Hippu"
Tuomari Miklos Levente, Unkari
RYP1 Great Bernina´s Pink Lady "Pinni"
Tuomari Harry Tast, Suomi

Tuore RYP voittaja :)

"Hipulla" ei enää päivän päätteeksi
edustushommat kiinnostaneet :D.
Mäyräkoira <3
Onnelliset omistajat :). 
Minulla ja Sadulla on pitkä yhteinen taival 
koiraharrastuksen parissa - aivan mahtavaa että päästiin yhdessä 
tällaistakin historiallista juttua iloitsemaan !

-Anne-Mari-

23.8.2016

Överkalix KR 14.8.2016

Oulussa kastuneet vaatteet olivat kuivuneet sopivasti sunnuntai aamuksi pakattavaksi laukkuun. Suuntasimme GB tiimin luotto Volkkarin keulan kohti Överkalixin kaikkien rotujen näyttelyä.

GB Poker Face ROP ja  GB Luxus Lissu VSP 
Sää oli kylmä ja huomasimme heti, että toppatakki olisi pitänyt pakata mukaan. Kylmä kylläkin väistyi hetkeksi, kun saimme roudattua kaikki tavaramme teltalle, jonka Anne-Mari oli meille edellisenä päivänä pystyttänyt. Pääsimme ihan kehän viereen seuraamaan espanjalaisen tuomarimme Sotoca Santos Angel'n työskentelyä.

Urosten aloittaessa GB Poker Face 'Papu' sai hienon arvostelun ja paljon kehuja ollen PU1 / SERT. Nartuissa meillä oli mukana GB Luxus Lissu 'Lilli', joka oli PN1 / SERT. Lillistä tuli näin UUSI Ruotsin ja Suomen valio. GB Dilliputti 'LaaLaa' oli ROP VET. Rotunsa paras kisa käytiin Papun ja Lillin välillä. Tuomari päätyi uroksen voittoon Papun ollessa ROP ja Lilli VSP. Kasvattajaryhmä sai KP:n ja oli ROP.

GB Mangusti, Luxus Lissu, Dilliputti ja Poker Face
Rotukehän jälkeen nautimme toistemme seurasta teltan sisällä. Ilma oli liian kolea voidaksemme pitää teltan ovea auki. Onneksemme isot kehät alkoivat hyvissä ajoin. Laa Laa aloitti BIS Veteraani kilpailun ensimmäisenä hienosti olen seitsemän parhaan joukossa. Ryhmäkehässä Papulle ei tullut sijoitusta, mutta tämä nuori herra esiintyi erinomaisesti ja rohkeasti josta olen erittäin iloinen.

BIS kasvattajaryhmä kilpailu oli erittäin jännittävää. Yksi koiristamme oli hieman huonolla asenteella, joka aiheutti handlerille harmaita hiuksia, mutta periksi ei annettu. Kaikki päättyi kuitenkin hienosti BIS2 sijoitukseen. Tuomarina toimi Maret Kärdi Virosta. Olimme niin iloisia ja yllättyneitä BIS2 sijoituksesta, että se tuntui VOITOLTA!

Tämä päivä oli jälleen yksi useista super reissuista GB tiimin kanssa - kiitos Satu ja Katja!

-Saija-

Liettua, Druskininkai KV x 3, 5.-7.8.2016

...Reissukertomus tulossa :)....

BIS2 - PARI
Great Bernina´s Nätti-Jussi & Pink Lady
Handleri Satu Ahtinen



Tromsa KV 19.6.2016

Norja on kaunis maa ja sinne on aina mukava matkata :). Tänä kesänä Tromsan kansainväliseen näyttelyyn osallistui sijoitusnarttuni Great Bernina´s Miss Mariella omistajansa Tean kanssa. Ei ollut turha reissu: "Hilma" oli päivän Rotunsa Paras ja uusi Norjan & Pohjoismainen muotovalio, nousi vielä ryhmäkehässäkin 8.parhaan joukkoon! Kaiken tämän lisäksi Hilma on nyt viimeisen CACIB:in päässä C.I.B. arvosta :). Onnittelut Tealle / kennel Bothniensis !

ROP, uusi NO & POHJ MVA Great Bernina´s Miss Mariella

-Anne-Mari-

12.8.2016

RKK Agility Cup kesä16 - GB Poker Face 16kk HOPEALLE !!!


Me onneliset yhdessä radan jälkeen & Papu kepeillä
Great Bernina's Poker Face 'Papu' on harjoitellut alkavaa agility uraa Rovaniemellä järjestettävissä epävirallisissa kilpailuissa. Agility Cupissa kilpailevat kaikki koirat mölleistä 3-luokkalaisiin. Tämä on erittäin mukava tapa totutella nuoren koiran kanssa kilpailun omaiseen suorittamiseen. Agility Cup sisälsi neljä osakilpailua joiden yhteenlasketut tulokset kertoivat Cupin voittajan.

Papu on ollut loistava ohjattava ja todellinen peto radalla. Saimme kolme nolla tulosta ja 1 sijoitusta ja yhden 5-virhepisteen radan, josta sijoituksen 2. Papun rata-ajat ovat olleet omaa luokkaa ja etenemät todella nopeita. Kokonaispisteissä Papu nousi lopulta hopealle!

Papun viralliset kilpailut korkataan lokakuussa 2016, kun ikä sallii Papun osallistua virallisiin kilpailuihin. Papu on taidoiltaan täysin kisa valmis, jokseenkin hippusen liian nopea vauhtinen minulle.

Agility terveisin

-Saija-

25.7.2016

Piteå KV 17.7.2016

Sunnuntaiaamuna neljän aikaa lähdimme Satun kanssa kohti Piteån kansainvälistä koiranäyttelyä. Matkan varrelta poimimme Miisan ja Niiskun kyytiin. Enkut olivat kehässä ensimmäisenä klo 8:30 Ruotsin aikaa, jonka vuoksi matkaa oli lähdettävä todella aikaisin. Aamulla kolmen aikaan herätessä mielessäni kävi ajatus tämän harrastuksen järkevyydestä ;-)

Aamulla liikenne oli rauhallista ja olimme perillä kolmessa tunnissa, siis tuntia aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet.  Näin meillä oli ruhtinaallisesti aikaa tehdä valmistelut rauhassa ja jopa juoksuttaa koirat vapaana läheisellä pellolla. Koirat nauttivat ja vauhti oli sen mukainen.

Juuri ennen kehän alkua taivas tummeni ja alkoi tihkuttaa vettä. Olimme hieman pettyneitä - siis jälleen esiinnyimme sateessa, vaikkakin sateisilla keleillä GB-tiimi on saavuttanut uskomattomia tuloksia.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut kahdeksan enkkua, kolme urosta ja viisi narttua. Tuomarina toimi norjalainen Anne-Mari Haugsten. Urokset olivat kaikki paikalla, mutta nartuista kaksi oli peruuttanut tulonsa.

vasemmalta - oikealle:
GB Pink Lady, GB Niiskuneiti ja GB Poker Face
alimmaisena GB Mega -Masa
GB Poker Face 'Papu' sai avata kilpailun kehän ensimmäisenä koirana kilpaillen nuorten luokassa ja sijoittui PU3:ksi saaden ensimmäisen Ruotsin SERTin. GB Mega-Masa 'Masa' esiintyi tuttuun tapaan varman laadukkaasti valioluokassa ja sijoittui ilokseni PU1:ksi saaden CACIBin. GB Niiskuneiti 'Niisku' oli PN2 saaden VARACACIB:n ja GB Pink Lady 'Pinni' PN3 saaden VARASERT:n.

Masa kilpaili ROP-kehässä Sari Laitisen kasvatin Bonwild Talk Talk Talk:n kanssa ja 'What a Great Day!' Masa vei voiton ollen ROP.

Great Bernina's Mega-Masa ROP &
Bonwild Talk Talk Talk VSP


Kasvattajaryhmä esitettiin kahden naisen voimin, se sai KP:n ja oli ROP-kasvattajaryhmä.

GB-kasvattajaryhmä: Masa, Papu, Niisku ja Pinni

Isoja kehiä odotellessa päivä tuntui pitkältä. Saimme idean käyttää aika hyväksemme ja kuvata koirista kivoja potretteja lähellä olevalla puistoalueella. Otimme mm. hauskan sisaruskuvan Papusta ja Pinnistä, josta ei jää epäselväksi kumpi on kumpi. Kummatkin omaavat voimakkaan sukupuolileiman. Kaikista kuvista tuli todella ihania - kiitos tästä kuuluu tiimin valokuvaajalle Miisalle.

GB Pink Lady 'Pinni' & GB Poker Face 'Papu'

Iltapäivää kohden sää parani ja aurinkokin pilkisti mukavasti lämmittäen isojen kehien aikaan. Isoissa kehissä emme saaneet sijoituksia tällä kertaa. Pitkän päivän jälkeen kotimatkalle lähdettiin iloisissa merkeissä.
GB-tiimin päivän saldo.

 Kiitokset mukavasta matkaseurasta Satulle ja Miisalle!

-Saija-

Kokkola KV 9.7. & Oulu KV 10.7., Kokkolassa BIS2-kasvattajaryhmä!

Katjan kanssa lähdimme matkaan jo perjantai-iltana, yövyimme Oulussa Miisan luona ja kohti Kokkolaa suuntasimme kera Miisan ja koiralauman kanssa aikaisin lauantaiaamuna. Oulun korkeudelta matkasi Kokkolaan myös Tuula, etelän porukoista Anne ja Jenni osallistuivat myös koiriensa kanssa.


Kokkolan raviradan keskinurmi oli "kosteahko", tältä reissulta kengät ei ole kuivat ehkä vieläkään :D Kehät oli saatu onneksi kentän hieman kuivemmille osille, mutta siirtyessä paikasta a paikkaan b olisi saanut olla kumpparit jalassa.  :)

Pipsa on sarjassa 16. Great Bernina´s C.I.B muotovalio !


Irlantilaiselle tuomarille Thomas Hehirille oli kaiken kaikkiaan ilmoittautunut 11 enkkua, joista 8 oli GB koiria. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi hienon Ruotsista tuodon uroksen Twinstripe Ghost Storyn. Great Bernina's Pink Lady oli narttujen kaunein kera sertin. Cacib siirtyi Pinnin nuoresta iästä johtuen seuraavalle eli Great Bernina's Nastapimulle, josta tuli samalla uusi Kansainvälinen muotovalio! Onnea Jenni ja Pipsa!! Samoin urosten cacib siirtyi pu2:lle, eli Great Bernina's Nastalauta Niilolle, joka on nyt cacibia vaille intti!! :)


ROP & VSP

ROP-veraaniksi valittiin GB's Dilliputti, VSP-veteraaniksi GB's Ahti Nelitahti.


ROP&VSP-veteraanit Dilliputti & Ahti Nelitahti

Myös GB kasvattajaryhmä valittiin rotunsa parhaaksi, ja myöhemmin ryhmäkehässä lopulta näyttelyn toiseksi kauneimmaksi kasvattajaryhmäksi!!






Matkamme Katjan kanssa jatkui isojen kehien jälkeen Ouluun, missä saimme taas majoittua Miisan luona. Lähes "takapihalla" järjestetty hevimusiikin Jalometalli-festivaali toi vähän lisämaustetta koirien kanssa ulkoiluun :D Sunnuntaiaamuna ei onneksi ollut aikainen herätys, aamupalat saatiin syödä rauhassa ja lähteä sitten muutaman kilometrin päähän Äimäraution raviradalle. Myös Anne-Mari ja Nina ajoivat Ouluun sunnuntaiaamuna.
Tuomarinamme Oulussa toimi Harrí Lehkonen. Tulokset olivat hienoja, tänään jälleen paras narttu oli GB's Pink Lady kera sertin. PN2 ja samalla ROP-veteraani oli GB's Dilliputti ja PN3, cacib GB's Ilo-Pilleri. Kaunein uros ja VSP kara cacibin oli GB's Mr Finland. Kasvattaryhmä oli rodun paras kera kunniapalkinnon.

ROP & VSP Pinni ja Marski
Kiitos jälleen koko porukalle, ilman teitä tätä harrastusta ja matkustamista ei kyllä jaksaisi!! :)

-Satu-




18.7.2016

Jällivaara KV 2.-3.7.2016

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tiimiläiset suuntasivat autonsa kohti Ruotsin Lappia Jällivaaraan. Lauantaina kehissä olivat muun muassa mäyräkoirat,  Great Bernina’s Hasta La Vista onnistui mukavasti ollen PN2 kera SERTin ja VARA-CACIBin, joka vahvistuu CACIBiksi. Sunnuntaina Susun esimerkkiä noudattaen enkkumme esiintyivät mallikkaasti rotukehässä, jossa tuomarina oli Cathy Delmar Irlannista. Emme antaneet erittäin sateisen aamupäivän häiritä, ja tulokset olivat sen mukaiset. Parhaiten kehässä menestyi Great Bernina’s Pink Lady, joka oli ROP. GB’s Niiskuneiti oli PN2 ja sai CACIBin, joten Niisku on enää yhden CACIBin päässä C.I.B. -tittelistä. Pinnin äiti GB’s Dilliputti oli ROP-veteraani ja PN4. Pojat pistivät myös parastaan eli GB’s Nätti-Jussi oli PU2 kera CACIBin, joka siskonsa tavoin on yhtä CACIBia vaille kansainvälinen muotovalio. GB’s Man-Gusti oli PU3 ja sai VARA-CACIBin.

Iltapäivällä auringon helliessä meitä olivat vuorossa isot kehät. Ensimmäisenä tiimistämme esiintyi Dilliputti, joka onnistuikin erinomaisesti. Tuomari Arne Foss Norjasta oli sitä mieltä, että mummomme oli näyttelyn toiseksi kaunein veteraani sinä päivänä. Onnea Laalaa ja Anne-Mari! Kiitokset myös Satulle hienosta handlauksesta! Mummon niittäessä menestystä olivat kasvattajaryhmät jo esiarvostelussa, mutta se ei menoamme haitannut, sillä Great Bernina’s oli lopulta BIS2 -kasvattajaryhmä! Tämän jälkeen Satu ja Pinni kiirehtivät ryhmäkehään. Oli ilo katsoa parin menoa, sillä niin hienosti he esiintyivät. Tuomari Cathy Delmar oli jo ihastunut Pinnin olemukseen rotukehässä ja palkitsi sen vielä terrieriryhmässäkin. Niinpä GB’s Pink Lady oli vielä RYP4. Onnea Pinni ja Satu!

RYP4 Great Bernina's Pink Lady (14 kk)

Jeeeeee!!!! :D

GB's Pink Lady (vas.ylh.), Dilliputti (oik.ylh.) ja BIS2 -kasvattajaryhmä :)


Tällä reissulla tuli jälleen kerran todistettua, että sade tietää onnea tiimiläisille. Kiitos mukavasta päivästä Tuula, Miisa ja Satu! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Reissuterveisin Katja

30.6.2016

Rovaniemi KV 18.-19.6.

Vuotuinen kotinäyttelymme, Rovaniemen juhannusnäyttely, järjestettiin tänä vuonna viikkoa ennen juhannusta. Tässä harrastuksessa ei meidän porukassa kilometrejä lasketa.. Anne ajoi perjantaina Karkkilasta pohjoiseen ja kyllä kannattikin, sillä Asterix-paappa (GB's Ahti Nelitahti 11,5v) oli lauantaipäivän kaunein enkku ja myös ROP-veteraani Maija Mäkisen arvostellessa rotumme. VSP oli GB's Ilo-Pilleri "Mimmi". PN2 ja VSP-veteraani oli GB's Dilliputti "Laalaa". Lisäksi kasvattajaryhmämme sai KP:n ja oli ROP-kasvattajaryhmä.

ROP & VSP
Great Bernina´s Ahti Nelitahti 11,5v. & Great Bernina´s Ilo-Pilleri

Sunnuntaina arvosteltiin mäyräkoirat. Tiimin lyhytkarvaiset kaniinimäyrät pärjäsivät hienosti, Sarahill Don Angelino "Mooses" oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja esiintyi hienosti ollen ROP-pentu. Päivi Eerola valitsi Susun (GB's Hasta La Vista) VSP:ksi, Susu sai myös ensimmäisen cacibinsa. 

ROP & VSP
Magik Rainbow ZZ Top & Great Bernina´s Hasta La Vista

-Satu-

13.6.2016

Skellefteå 11.06.2016 - BIS-sijoituksia tiimiin!

Satu, Anne-Mari ja Niisku odottelevat kehien alkamista
Jo perinteeksi tullut reissu ruotsiin terriereiden erikoisnäyttelyyn toteutui myös tänä vuonna :). Tällä kertaa matkaan lähtivät lisäkseni Satu ja Miisa, koirista GB Dilliputti, Ilo-Pilleri, Niiskuneiti ja Pink Lady.

Näyttelypaikka oli jalkapallokentällä - alue oli viihtyisä ja paikoitus hyvin järjestetty. Olisipa kaikki näyttelypaikat tällaisia ! Sääkin suosi aamupäivän mutta juuri ennen kehän alkua rankkasade yllätti ja keskeytti arvostelun joksikin aikaa. Kaatosade on ennenkin ollut hyvä enne tiimille - niin tälläkin kertaa :). Juniori tyttö Pink Lady meni valioiden ohi ollen PN2 & VASERT, PN3 Niiskuneiti, PN4 edellisen äiti eli Ilo-Pilleri. GB Dilliputti oli tuttuun tapaan ROP VET. Kasvattajaluokka ROP.

Päivän päätteeksi parhaan juniorin valinnassa GB Pink Lady nousi BIS3 sijalle ja parhaan veteraanin valinnassa "Pinnin" äiti GB Dilliputti palkittiin BIS VET 3 sijalla!!!


            
               BIS JUN 3 - GB Pink Lady
BIS VET 3 - GB Dilliputti
Äidin ja tytön tuliaiset :)

    ***************************************************

Rotunsa parhaaksi nousi Great Bernina's Isabellan tytär Snowfly's Black Crystal. Tämä kaunis nuori narttu kruunasi lopulta koko päivän ollen BEST IN SHOW Sadun upeasti handlaamana !!!

Suuri ilo ja ylpeyden aiheeni on että tämän nartun takana löytyy vahvasti Great Bernina´s kasvatustyötä - 6 GB koiraa kolmessa sukupolvessa :).
Lämpimät onnittelut Ann & Kennel Snowfly´s !!!

     ***************************************************



Alla kuvissa Satu ja "Rut" BIS-kehässä matkalla Best In Show:ksi :).





BEST IN SHOW
Snowfly´s Black Crystal with her breeder & owner Ann Hjort, Sweden
Breed judge: Falk Siewers, Germany
BIS judge: Thomas Hehir, Ireland

Pedigree


Iloisin reissuterveisin Anne-Mari :)