7.5.2023

Kokkola RN 7.5.2023 - 'Niila' ROP 💙

Kokkolan keväisessä, mutta hieman koleassa säässä tuomari Leni Finne antoi kauniille junnupojalle Great Bernina's Ådin:lle hienon arvostelun 💜. Lämpimät Onnittelut Hannalle ja 'Niilalle' päivän menestyksestä: ROP, ROP-JUN, SERT & JUN SERT 🤗.  

11.9.2022

PIKA-koe viikonloppu - huippu tulokset 🤩 !!!

Lapin Mäyräkoirakerho järjesti RotuMejä viikonlopun 9.-11.9.2022 yhteyteen mahdollisuuden osallistua pienoismäyräkoirien käyttäytymistaipumuskokeeseen (PIKA). Tuomarina toimi pitkällä kokemuksella Kari Airiainen.

Kokeisiin osallistui kaikkiaan 5 koiraa meidän porukasta ja ilokseni KAIKKI suorittivat kokeen hyväksytysti läpi!!! Samalla vedolla saimme myös kaksi uutta Suomen muotovaliota tiimiin 🤩.
Maastot olivat todella hyvät pienille tappijaloille, samat maastot olivat otolliset myös hyvälle sieni sadolle ja näin ollen herkuttelupaikka poroille. Onneksi vältyimme tästä huolimatta "hukilta".
Näissä kokeissa ei tarvinnut olla nälissään ohjaajankaan - Lapin Mäyräkerhon aktiiviset keittiöemännät olivat loihtineet koeporukoille sellaiset eväät että ai että 😋. Oli poronkäristystä kaikilla herkuilla, vasta paistettuja lettuja, lämpimiä karjalanpiirakoita ja munavoita..oijoi, tulee vesikielelle kirjoittaessakin 😅.

Tässä osallistuneet ja hyväksytyn tuloksen tehneet:

lk kääpiö Great Bernina´s Kullan-Nuppu --> FI MVA
lk kaniini Great Bernina´s Pikkasen Helmi --> FI MVA
lk kääpiö Great Bernina´s Tiimi-Topi
lk kaniini Great Bernina´s Sayonara
lk kääpiö Wimwam´s Oh Queen of Great Bernina´s

Ihan huippu iloinen näistä tuloksista !!! Onnitelut Nupun ja Topin omistajille Reetalle ja Marikalle 😊 . Onnittelut myös kennel Wimwam'siin Kirsi Hynyselle "Riitun" tuloksesta 😊.

-Anne-Mari-

Ps. Tässä kiinnostuneille linkki PIKA-koe sääntöihin:


14.8.2022

GB Kassi-Alma BIS2-Veteraani Ylöjärvellä🏆

Great Bernina's Kassi-Alma "Pinkki" paranee kuin viini vanhetessaan ❤️. Tänään Ylöjärvellä 10,5v. ikäneito oli tuomari Nina Jangerin kehässä ROP ja ROP-VET 🥰. Näyttelyn kauneimman veteraanin valinnassa 'Pinkki' nousi upeasti tuomari Tarmo Wallinin valitsemana BIS2 sijalle 🤩 !!!
Lämpimät Onnittelut Reetalle ❤️.

Great Bernina´s Kassi-Alma 10,5kk

17.7.2022

Pitkä näyttelyviikonloppu huipentui Tornio KV:hen - kasvattajaryhmä näyttelyn kaunein !!!


Kuvat puhukoon  puolestaan - Lämpimät onnittelut kaikille ja KIITOS 😘 !!!

BIS1 Great Bernina's, tuomari Juha Putkonen
 
Great Bernina´s kasvattajaryhmä

ROP GB Sayonara & VSP Dualis Sarif,
tytär ja isä, tuomarina Perttu Ståhlberg



ROP GB X-Trovertti --> FI &SE MVA 
 VSP GB VIP Lady

 Uusi Juniori Muotovalio - GB Zensuelli 

Viikonlopun saavutukset 


Pieni juhlistus upealle viikonlopulle 💜.


16.7.2022

Ruotsi, Piteå NORD - Nastasta SE & NORD MVA !!!

Sateinen ja hieman kylmä keli siivitti Nastan, Great Bernina's VIP Ladyn, erinomaiseen tulokseen. Nasta oli ROP ja saavutti viimeisen tarvittavan NORD sertin sekä Ruotsin sertin. Näin tämä erinomainen neiti sai kaksi valiotitteliä yhdestä näyttelystä: SE ja NORDIC MVA. On vielä mainittava, että Nasta on ensimmäinen GB-koira, joka saavutti tämän uudenlaisen Pohjoismaiden muotovaliotittelin. Mahtava meno jatkui vielä RYP-kehässä, jossa jo rotutuomarinakin ollut Nina Karlsdotter Ruotsista nosti Nastan jatkoon. Ihan ei riittänyt sijoitukseen, vaikka Nasta erittäin hienosti esiintyikin kylmässä säässä.

ROP GB VIP Lady & ROP-pentu GB Ådin, tuomarina Nina Karlsdotter.

Edellisen päivän erkkarin jälkeen jatkoi myös erinomaista esiintymistään pentuluokassa kilpailut Great Bernina's Ådin, 'Niila'. Tuloksena oli ROP-pentu. Hieman väsymys ja keli alkoi vaikuttaa BIS-kehässä, jossa ei tällä kertaa sijoitusta tullut. Siitäkin edestä kokemusta.

 



15.7.2022

Ruotsi/Luleå, erikoisnäyttely 15.7.2022 - BIS juhlaa🏆🥳

 

GB-tiimi Pohjois-Ruotsin Terrierijärjestön 50v. erikoisnäyttelyssä

Rotutuomari ja BIS pentu Mats Lindborg

BIS juniori Patrik Cederlöf ja BIS kasvattaja Catharina Hasselgren

 



ROP, ROP-junior, SE CAC & BIS2-jun
  
BIS pentu Niila
VSP, ROP nuori & SE SERT Armas
  


14.7.2022

Nasta kiiti Ruotsin Agilityvalioksi !!!

Great Bernina's VIP Lady 'Nasta' on tahkonnut huippu suorituksia agityradoilla ihan SM-tasolle saakka! Tänään tämä huippu pikkuneiti viimeisteli kahdella nolla radalla Ruotsin Agilityvalio-arvon 🤩. Lämpimät Onnittelut Sadulle & Nastalle upeasta menestyksestä lajin parissa 💜.

9.7.2022

Mäntsälä KR 9.7. - 'Tesla' ROP & ROP-JUN


Great Bernina's Zensuelli esiintyi tänään hienosti Mäntsälän kr näyttelyssä Kevin Brownin kehässä 🤩. Onnittelut Raudasojan perheelle 'Teslan' menestyksestä ❤️

3.7.2022

HUH hellettä & Oulun huikeat tulokset - 'Nelli' RYP2 & GB-kasvattaryhmä BIS3 🤩

🌞Great Bernina's BIS3, tuomari Maija Mäkinen🌞

🌞Great Bernina's Yetset Lady RYP2, tuomari Roberto Schill Romaniasta🌞

Olihan taas reissu joka kannatti tehdä! Oulu on tunnetusti meille pohjoisen ihmisille lähinäyttely, joten joka vuosi sinne yleensä pyritään menemään. Tulokset olivat jälleen huikeat! Kaksi koiraa valioitui, kun ensin mummokoira GB Ilo-Pilleri nappasi viimeisen veteraanisertinsä ja heti sen jälkeen junnuneiti GB Sayonara sai viimeisen junnusertinsä. Näin meillä on jälleen uudet veteraani- ja junnumuotovaliot.💗

Isoissa kehissä oli melkoista menoa ja meininkiä. Uskomatonta, mutta totta, nuori GB Yetset Lady 'Nelli' sijoittui RYP2. Kasvattajakaan ei ollut uskoa korviaan auttaessaan mäyrien ryhmäkehässä. Kuin kirsikkana kakun päällä vielä kasvattajaryhmä sijoittui BIS3.💕
 

🌞Iloinen kasvattaja🌞
 

Isot kiitokset mukana olleille ja onnittelut menestyneille!

🌞Lk kaniinit ROP Wimwam's Oh Mahna Mahna & VSP Good Point Abu Dabi, tuomarina Juha Putkonen🌞

🌞Enkuista ROP GB Yetset Lady & VSP GB Yoda Jediritari, tuomarina Julia Geller Ukrainasta🌞


🌞ROP-VET & VSERT GB Ilo-Pilleri --> FI VMVA🌞

🌞PU3 & ensimmäinen CACIB GB X-Trovertti🌞

Menestyminen on  yhteinen ilomme !!!

12.6.2022

Kotinäyttely Rovaniemi KV:ssä - GB Sayonara RYP1 ja GB-kasvattajaryhmä BIS3 🤩!!!

Uskomaton viikonloppu on takana 😍! Muutaman vuoden tauon jälkeen pääsimme lopultakin kisailemaan Rovaniemen kansainvälisessä koiranäyttelyssä. 

Lauantaina auringon paahteisessa kelissä kehään astelivat englanninkääpiöterrierit, rotutuomarina  Kimmo Mustonen. 

Sunnuntaina kolean ja sateisen sään armoilla olivat mäyräkoirat, heidät tuomaroi Marjo Nygård. Menestykseen säällä ei ollut merkitystä - tiimin koirat esiintyivät hienosti 😊. 

Uusia muotovalioitakin tuli GB-perheeseen. Lämpimät onnittelut kaikille 💜!


🌟Great Bernina's BIS3, tuomarina Collette Murdoon Irlannista🌟

🌟RYP1 Great Bernina's Sayonara, tuomarina William Blount Irlannista🌟


💕Onnelliset voittajat💕


LAUANTAI

💕ROP 'Nasta' GB VIP Lady & uusi JMVA 'Nelli' GB Yetset Lady💕


💗VSP & uusi JMVA 'Teppo' GB Yoda Jediritari💗


💗CACIB-tilinsä avasi 'Choko' GB Veli Verrari💗


💗'Wisla' GB Wauhti Wiivi avasi SERT-tilinsä💗


💗'Mimmi' -mummo GB Ilo-Pilleri VET ROP & VSERT💗


SUNNUNTAI

🌟ROP Redgi Prado Fly Me to the Moon & VSP GB Kullan-Nuppu🌟


💗'Nuppu' GB Kullan-Nuppu hienosti VSP kera CACIBin💗


💗'Topi' GB Tiimi-Topi uusi FI MVA💗


🌟ROP GB Sayonara & VSP GB Cuku-Laku🌟


🌟'Tilli' GB Sayonara ROP ROP, JSERT 🌟


💗'Igor' GB Cuku-Laku VSP, JVSP, SERT & JSERT💗

Kiitos kaikille mukana olleille! Oli ihana nähdä ja vaihtaa kuulumisia 💝.