24.11.2019

Pellon ryhmänäyttely 23.11.2019


Viivi ja Mimmi
Elina Haapaniemi arvosteli ensimmäistä kertaa englanninkääpiöterriereitä Suomessa. Hän tiesi, mitä haki ja arvosteluskaala oli laaja. ROP oli Great Bernina's Vip Lady "Nasta" ja VSP Great Bernina's Man-Gusti "Ilo". Ne olivatkin ainoat SA:n saaneet koirat. Veteraanien ROP oli GB's Ilo-Pilleri "Mimmi".



27.10.2019

Seinäjoki KV 26.10.2019

Maaakuntamatkailu avartaa! Niinpä päätimme lähteä reissulle reippahalle Seinäjoen kansainväliseen koiranäyttelyyn, joka oli allekirjoittaneella aivan ensimmäinen kerta. Luultavasti se jäi myös viimeiseksi, jos paikka pysyy jatkossakin samana, sillä sisäilmaongelmaiselle halli tuotti melkoisia oireita. Vaikeuksista huolimatta reissu oli jälleen kerran ikimuistoinen.😀

💕Jenni ja Pate💕

Parhaiten tiimin koirista menestyi viriili veteraani Pate, Great Bernina's Häntä Heikki, joka oli rotunsa paras veteraani ja PU2. Lisäksi Leni Finne nosti tämän uljaan uroksen vielä BIS-veteraanikehässä yhdeksän parhaan joukkoon. Hieno suoritus! Lämpimät onnittelut Patelle ja Jennille!💖

🌟Jennin ja Paten yhteistyö on todella ihailtavaa!🌟

Muillakin kisat sujuivat mukavasti. Uroksien kolmanneksi nousi GB's Supersankari "Nuutti" ja veteraanien VSP GB's Dilliputti "Laalaa" eli tiimimme mummojen mummo oli nartuissa PN3. Laalaan tytär, veteraaneissa äitinsä kanssa kilpaileva, Mimmi oli PN4.

Kiitos Hanna ja Jenni iloisesta näyttelypäivästä ja matkaseurasta!💗

Reissuterkuin
Katja

7.10.2019

Nastan Harstadin retki 6.10.


Norjan Harstadissa järjestettiin lokakuun alussa NORD-näyttely eli jaossa oli Norjan sertin lisäksi pohjoismainen serti. Näyttely tosin oli lähellä peruuntua Norjassa ilmenneen koirien vatsataudin takia, vain viikko ennen näyttelyä varmistui että tapahtuma todellakin pidetään.

Pinni jäi tällä kertaa hoitoon Anne-Marin luo Koskenkylään, ja lähdimme Nastan kanssa kahdestaan reissuun. Ajelin Kemiin mistä hyppäsimme OSTY:n bussiin. Bussissa nukuttiin yö ja aamulla "reippaina" kehään, Nasta oli kolmas koira kehässä. Enkkuja oli paikalla kolme, kaikki Suomesta. Tuomari Veli-Pekka Kumpumäki arvioi Nastan kauneimmaksi ja saatiin sertit kotiinviemisiksi 😍

Great Bernina's VIP Lady

Näyttelyn jälkeen olikin kotimatkan aika, yö meni taas bussissa matkustaessa ja aamuyöllä ajoin vielä Kemistä kotiin. Matkailu avartaa ja bussiporukka oli ihan huippu 👍😊 Nasta käyttäytyi kuin unelma, ihan turhaan olin huolissaan miten se toimii reissussa yksin ilman Pinniä. Häkistä ei kuulunut ääntäkään koko reissun aikana! Tästä taas seuraavia retkiä suunnittelemaan ☺️

Reissuterkuin Satu & Nasta

6.10.2019

Great Bernina's Kullan-Nuppu hienosti RYP2 Kajaanissa



Mahdottoman mukavia uutisia Kainuusta! Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira Great Bernina's Kullan-Nuppu "Nuppu" esiintyi edukseen Kajaanin pentunäyttelyssä. Tuomari Tiina Eskelinen ihastui mäyräneitiin niin kovasti, että nosti Nupun ensin rotunsa parhaaksi pennuksi ja vielä ryhmäkehässä toiseksi kauneimmaksi mäyräpennuksi. Mahtava juttu! Lämpimät onnittelut Nupulle, Reetalle ja Anne-Marille!💖 Tästä on hyvä jatkaa virallisiin näyttelyihin Messukeskukseen.😊

2.10.2019

Pinnin agilitykuulumisia


Kesäkausi on pikkuhiljaa paketoitu ja hallikausi on edessä. Kesän aikana ollaan päästy treenaamaan isolla ulkokentällä noin kerran viikossa ohjatuissa ryhmätreeneissä. Kesällä kisattiin ihan vain muutamat 'kotikisat', vähän harmittavasti näyttelyreissuja ja rippijuhlia sattui päällekkäin pohjoisen kisojen kanssa 😅

Viime viikonloppuna ajeltiin Tornioon syksyn ensimmäisiin hallikisoihin. Tuomarina piti olla Salme Mujunen, jonka radoille pääsemisestä olen pitkään haaveillut. Mujusen geometrisille, virtaviivaisille radoille oli sitten halunnut muutama muukin, ja suuren osallistujamäärän takia hätiin oli kakkosille kutsuttu Tomas Berglund.

Pinnin lisäksi kakkosissa kilpaili pitkän tauon jälkeen myös GB's Niiskuneiti "Niisku" ohjaajansa Miisan kanssa. Hyppyradalta aloitettiin, ohjaajat sai laittaa tossua toisen eteen. Miisan ja Niiskun lähtövuoro oli juuri ennen meitä, kaiken kaikkiaan mini2:sissa oli 11 koirakkoa. Miisa ja Niisku tekivät hienon nollan, samoin me Pinnin kanssa! Pinnin aika riitti radan voittoon, Niiskulle kolmossija ja ensimmäinen LUVA. Hieno palkintopallihetki, enkut rokkaa!! 🥰


Agilityradoilta tuli kumpaiseltakin radalta 5 virhepistettä. Vitosilla sijoitukset 2. ja 3. Hirmuisen tyytyväinen oon kontakteihin, ne onnistui molemmilla radoilla. Ja ylipäätään Pinni suoriutui todella hyvin, vaikka vauhtia oli niin se oli koko ajan hyvin kuulolla. ❤

Seuraavat kisat kisataan lokakuun lopulla Ounashallissa, tervetuloa kattelemaan ja tsemppaamaan!

-Satu ja GB's Pink Lady-


24.8.2019

Terri-Eri 24.8.2019

Pieni iskujoukko Great Bernina's -enkkuja oli edustettuna tämän vuoden terriereiden erikoisnäyttelyssä Vantaalla. Parhaiten menestyi virkeä ja viriili veteraanimme Great Bernina's Häntä Heikki "Pate", joka uusi edellisen vuoden veteraanien VSP -tittelin ja ollen vielä PU4. Sydämelliset onnittelut Jennille ja Patelle!💗

GB Häntä Heikki ja uusi "kravaatti"🌞

18.8.2019

Överkalix KR /Ruotsi 18.8.

USKOmattoman hieno uutinen Överkalix:sta!!! Nuori poika Great Bernina's Usko Eevertti avasi SERT tilinsä ollen vielä Rotunsa paras 🏆. Mielettömän paljon onnitteluja Katjalle ❤️. Hienosti handlattu 👏!!! Great Bernina's VIP Ladyn päivän sijoitus jäi tänään tarkan tuomarin silmän alla ERI:llä luokkavoittoon - hyvä päivä siis Sadulla & Nastallakin 👌.


17.8.2019

Sprinttimestaruuden 2019 Kulta & Hopea GB tiimiin 🥇🥈


Vauhdikasta menoa jälleen Tampereella Kaupin vinttikoiraradalla!!! Great Bernina´s Kassi-Alma kiritti JÄLLEEN itsensä miniluokan mestariksi ja toiselle sijalle kaasutteli Great Bernina's Pohjantähti!!! Lämpimät onnittelut Reetalle ja pikakiiturit Pinkki & Lila 💜.




















31.7.2019

Great Bernina's Nastapimu nousi kolmosiin 31.7.2019



Porista mahtavia agiuutisia! Vauhdikkaat Onnittelut Jennille ja Pipsalle kolmosiin siirtymisestä ja tsemppiä SM-joukkuekisaan !💗

21.7.2019

Veljekset edustamassa Kalajoella 21.7.2019

😍GB Sisu-Pussi ja GB Supersankari 😍

GB-edustajia Kalajoen kansainvälisessä näyttelyssä oli mukana kaksin kappalein,  nimittäin veljekset Nuutti ja Pate. Pojat suoriutuivatkin mainiosti Andras Polgarin tuomaroimassa kehässä. Parhaaksi urokseksi ja rotunsa parhaaksi kera CACIBin valittiin Nuutti eli Great Bernina's Supersankari. Velipoika Pate eli Great Bernina's Sisu-Pussi nousi hienosti urosten toiseksi saaden VARACACIBin, joka vahvistuu myöhemmin CACIBiksi. Iso onnittelut Hannalle ja Nuutille sekä Tarulle ja Patelle!💖


20.7.2019

Enkut Kemissä 20.7.2019


🌸ROP GB Veli Verrari ja VSP GB Dilliputti, tuomari Paula Heikkinen Lehkonen, kuva: Anu Henttunen🌸

Perinteinen Kemin Heinänäyttely on kuulunut tiimimme vakionäyttelyihin. Hieman piti kiirettä, kun jouduttiin jakaantumaan useampaan leiriin, sillä yhtä aikaa alueella oli myös mäyräkoirien erikoisnäyttely. Englanninkääpiöterrierit tällä kertaa otti Paula Heikkinen-Lehkonen. Hän nosti rotunsa parhaimmaksi GB Veli Verrarin "Chokon". VSP oli GB Dilliputti, joka oli myös veteraanien VSP. Onnea Henni-Elina ja Anne-Mari!💕

🌸GB Veli Verrari🌸

14.7.2019

Jälleen uusi Suomen muotovalio, Oulu KV 14.7.2019

Hieno viikonloppu sai jatkoa sunnuntain kansainvälisessä näyttelyssä Oulussa. GB Sisu-Pussi sai viimeisen tarvittavan SERTinsä ollen PU3 ja nyt edessä onkin muotovaliohakemuksen teko. Lämpimät onnittelut Tarulle ja Patelle!💖

💥Uusi FI MVA GB Sisu-Pussi💥
Rotukehässä tuomarina toimi Katarzyna Nitka Puolasta. Rotunsa parhaaksi hän valitsi GB Supersankarin "Nuutin", joka oli jo edellisenä päivänä saanut viimeisen CACIBinsa Piteåsta ja näin velipoika Paten varaCACIB vahvistuu myöhemmin CACIBiksi. VSP ja veteraanien VSP oli GB Ilo-Pilleri "Mimmi". Veteraanien ROP tittelin otti GB Häntä Heikki, joka oli myös PU2. Ensimmäisen CACIBin Suomesta sai PN3 GB Unelma Anelma "Pami" ja PN2 oli kera SERTIn GB Vip Lady "Nasta". Paras narttu -kilpailun neljäs oli GB Pink Lady "Pinni" ja PU4 oli ruotsintuonti Snowfly's Celtic Warrior "Nemo".

🌟ROP GB Supersankari ja VSP GB Ilo-Pilleri🌟

🌟ROP veteraani GB Häntä Heikki "Pate"🌟
🌟GB Unelma Anelma ja ensimäinen CACIB Suomesta🌟



Mukava viikonloppu takana - kiitos kaikille mukana olleille.💖
Ystävät on 💖. Kiitos Jenni!

Toiset osaa, toiset ei. 😂



13.7.2019

Nuutista GB:n uusin inttivalio, Piteå KV 13.7.2019


Iloisia uutisia Hannalta ja kolmelta enkulta Piteåsta Ruotsista! Ensiksikin Great Bernina's Supersankari "Nuutti" sai viimeisen tarvittavan CACIBinsa ja nyt sitten on vuorossa kansainvälisenmuotovalion valiohakemuksen lähettäminen. Great Bernina's Unelma Anelma "Pami" taas sai ensimmäisen CACIBinsa ja Ruotsin SERTinsä. Lisäksi rotunsa parhaana palkittu Snowfly's Celtic Warrior "Nemo" sai myös ensimmäisen Ruotsin SERTinsä. Hieno reissu kaikkinensa! Onnea Hanna & Jenni ja Onnittelut Nemon kasvattaja Ann Hjort !💖

🌸ROP Snowfly's Celtic Warrior "Nemo"🌸
🌸VSP Great Bernina's Unelma Anelma "Pami"🌸
🌸PU2 Great Bernina's Supersankari "Nuutti"🌸

Pekasta uusi Suomen ja Ruotsin muotovalio - Oulu NORD 13.7.2019

💥GB Quarterback ROP ja uusi FI MVA💥
Lauantaina Äimänrautiolle oli jälleen kokoontunut Great Bernina's -porukkaa. Oli todella mukavaa saada etelästä edustusta, kun Anne ja Jenni saapuivat Ouluun. Siis hauska viikonloppu tiedossa!💞 Enkuissa menestystä tuli Pirjo Hjelmin tuomaroimassa kehässä. Saimme tiimiimme jälleen uuden Suomen muotovalio, kun GB Quarterback "Pekka" oli ROP saaden viimeisen tarvittavan SERTinsä sekä Nord Sertin. Samalla Pekka valioitui myös Ruotsiin. Isot onnittelut Teemulle ja Mialle!💗

VSP oli junnutyttömme GB Vip Lady, joka sai ensimmäisen Nord Sertinsä. 
Vanha veteraanirouva GB Dilliputti oli rotunsa paras veteraani ja poikansa GB Häntä Heikki veteraanien vsp. Molemmat sijoittuivat vielä hienosti PU- ja PN-kehissä toiseksi. 

🌟VSP ja ROP-juniori GB Vip Lady🌟
🌟Veteraanien ROP ja VSP, äiti ja poika, GB Dilliputti & Häntä Heikki🌟
🌞Päivän saldo🌞

6.7.2019

PikkuMusta Show 2019 Tampere - "Nyytistä" BEST IN SHOW 🏆

🏆BEST IN SHOW - Great Bernina's Qastehelmi🏆
Tampereen Kaupin vinttikoirarata ja sen ympäristö loivat hyvät puitteet tämän vuoden Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n open show'lle. Ennustuksista huolimatta sääkin suosi tapahtumaa. Tänä vuonna tuomariksi oli kutsuttu Ann Hjort (kennel Snowfly's) Ruotsista. Meiltäkin oli osallistujia 16 koiran verran. Kauimmaiset edustajat tulivat Saksasta, kun Gabi ja Great Bernina's Rin Tin Tin "Rini" olivat matkanneet Suomeen osallistuakseen juuri tähän näyttelyyn.

🌟BIS GB Qastehelmi & VSP Stonemeadow's Great Magic, tuomarina Ann Hjort, Ruotsi🌟


Tämän vuoden rotunsa parhaaksi edustajaksi valittiin GB Qastehelmi "Nyyti", joka jatkoi näin GB-koirien menestystä aiemmilta vuosilta. Lämpimät onnittelut Miisalle ja Nyytille!💖 Ensimmäisen yhdistyksen open shown vuonna 2015 voitti Nyytin mummo GB Dilliputti "Laalaa", joka oli tänä vuonna veteraanien ROP. Viime vuoden voittaja oli myös GB-tiimistä. Silloin voittaja oli GB Pikkarainen "Simba".

🌟BIS1 jälkeläisluokka GB Ilo-Pilleri🌟
Tänä vuonna VSP-juniori oli GB Veli Verrari "Choko", joka on kuin kopio jo edesmenneestä isästään multichampionista GB Ahti Nelitahdista "Asterixista". Paras jälkäläisluokka oli Nyytin äidillä GB Ilo-Pillerillä. Paras kasvattajaryhmä oli Great Bernina's.


🌟GB Rin Tin Tin🌟


Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille! Erityisterveiset Gabille ja Rinille Saksaan!
Spezielle Grüße an Gab und Rin! Es war wunderbar zu sehen!
 
Rovaniemeltä lähti 9 koiraa ja palasi 10.😂

 

16.6.2019

AGILITY UUTISIA!

Satu ja Pinni
GB Mega-Masa
Aurinkoisena kesäpäivänä 16.6 Keminmaassa järjestettävissä agilitykilpailuissa kilpaili kaksi GB-koiraa. M3 luokassa GB Mega-Masa sekä S2 luokassa GB Pink Lady. Tuomarina toimi Eija Berglund.

Satu ja Pinni kisasivat hienosti voittoon ensimmäisellä A-agilityradalla viidellä virhepisteellä sekä kolmannelle sijalle B-agilityradalla kymmenellä virhepisteellä. 

Masa teki toistamiseen tälle viikolle hienon hyppyrata nollan, jääden kuitenkin hieman voitto ajasta ja sijoittui molemmilla kerroilla sijalle 2. 

Aurinkoisin agiterveisin 

-S-

15.6.2019

AGILITY UUTISIA!

💥Hyppyvalio Great Bernina's Poker Face💥

Great Bernina's Poker Face 'Papu'
12.6 Rovaniemellä pidetyissä agilitykilpailuissa Papu voitti nopealla nollaradalla. Papun kolmas SERT-H oikeutti FI AVA-H titteliin (hyppyvalio). Tuomarina toimi Jessi Landen, jonka radat olivat todella vauhdikkaita 200 m ratoja. Radan alussa pääsimme hyvään Flowhun, joka kantoi loppuun saakka. Todella iloinen tästä saavutuksesta. 💞

Harvoin tulee kisattua kaksia kisoja saman viikon aikana, mutta viikon kruunasi vielä nollavoitto rata Keminmaassa 15.6. Nyt levätään hippasen ja harjoitukset jatkuu pienen levon jälkeen.💪

-S-

9.6.2019

Rovaniemi KV enkkusunnuntai 9.6.2019

🏆BIS1 kasvattaja Great Bernina's, tuomarina Alcrudo Rafael Malo, Espanja🏆

Juhuu, mikä päivä! Aamun rotukehä käytiin helteisissä tunnelmissa ja isot kehät rankkasateen keskellä. 😁 Rotukehässä tuomarina oli Csaba Zolt Lokodi, Romaniasta. Parhaiten menestyivät tiimin juniorit, sillä ROP oli GB Veli Verrari "Choko" ja VSP sisko GB Vip Lady. Iloiset onnittelut Henni-Elinalle, Sadulle, Anne-Marille ja tiimin nuorelle handlerille Viivi Raudasojalle!💓
💕ROP ja VSP, sisko ja sen veli💕
Rotunsa paras veteraani oli GB Ilo-Pilleri "Mimmi", joka jatkoi mainiosti hyvää näyttelykesäänsä. Kasvattajaryhmä oli ROP ja se nousikin todella kaameassa vesisateessa vielä näyttelyn kauneimmaksi kasvattajaryhmäksi. Täytyy sanoa, että olimme todella yllättyneitä, sillä sää ei tunnetustikaan ollut enkuille mieleinen.😂 Olipahan ikimuistoinen päivä!😁
🌞GB Veli Verrari ja GB Vip Lady, tuomari Csaba Zolt Lokodi Romaniasta🌞
🌞Kasvattajaryhmä GB Pink Lady, Vip Lady, Veli Verrari ja Ilo-Pilleri🌞
😁Säästä huolimatta iloiset ja aurinkoiset Anne-Mari ja Satu, taustalla Viivi😁
💗Henni-Elinan leipoma ihana enkkukakku.💗

8.6.2019

Pikku-Pate ykkönen Haapajärvellä 8.6.2019

Great Bernina's Sisu-Pussi "Pate" esiintyi tyylikäästi Haapajärven ryhmänäyttelyssä. Rotutuomarina Paavo Mattila ja tuloksena ROP & SERT, joten Pate on enää yhtä sertiä vaille Suomen muotovalio 👍. Lämpimät onnittelut Tarulle ja Patelle! Tsemppiä viimeisen sertin metsästykseen!💕

Rovaniemi KV mäykkylauantai 8.6.2019


💗ROP GB Pikkasen Helmi ja VSP Sarahill Don Angelino, tuomarina Vigdis Nymark, Norja💗
Ihana aurinko ja lämpö hellivät meitä Rovaniemen perinteisessä kesänäyttelyssä. Lauantaina pääsivät esiintymään tiimin mäyräkoirat. Menestystä tuli lyhytkarvaississa kaniinimäyräkoirissa. ROP oli GB Pikkasen Helmi "Nasu" ja VSP Nasun isä "Mooses" Sarahill Don Angelino. Nasun sisko GB Pikkasen Uniikki "Ruu" oli ensimmäisessä näyttelyssään PN2 kera varaSERTin ja varaCACIBIn.💗
🌟Pöydällä tuomarin tarkastelun alla "Riitu" Wimwam's Oh Queen Of Great Bernina's🌟
🌞Lauantain ruusukkeet🌞