25.2.2019

AGILITYUUTISIA!

POIKIEN KISATAUKO ON PÄÄTTYNYT!

9 kuukautta sitten jäimme kisatauolle puomikontaktiongelman vuoksi, puomilta tultiin lujaa ja korkealta kun vaihdoimme pysäytyskontaktit juoksukontakteihin. Minun oli vain todettava, että esteosaaminen puomilla oli nyt uudella suoritustavalla NOLLA ja oli jäätävä rakentamaan osaamista treenihallille.

Great Bernina's Poker Face
Oppimatka on ollut huikea. Ylämäkiä ja alamäkiä, välillä täydellistä ohjaajan henkistä syöksykierrettä. Vihdoin, tuhansien toistojen jälkeen Papu ja Masa ovat ymmärtäneet oikean ja väärän käytöksen eron ja noin kuukauden ajan treeneissä on tullut 90 % onnistumisia tiukkaan kriteeriin. Siispä oli aika päättää kisatauko ja lähteä siirtämään koirien käytöstä kisaradalle.

Henkisesti rankka paikka kilpailuviettiselle kuskille, mutta agiradoilla rata pysäytetään heti, kun koirat eivät suorita puomia oikein. Kriteeriin on tultava, mikään puolivillainen 2 tassun kosketus ei kelpaa. Siispä agiradoilta on turha nollia odotella vähään aikaan, mutta tämä on osa prosessia koirille ja etenkin minulle kouluttajana.

Nyt on takana muutamat kisat Oulussa, Pellossa ja Torniossa. Hyppyradoilta ollaan saatu hyviä nollatuloksia ja jopa välillä päästy hyvään flow'hun. Agiradat ovat päättyneet puomien uusimiseen, mutta ilokseni koirat ymmärtävät korjata puomin oikeaan kriteeriin uusimalla ja välillä jopa ylikorostaen.

24.2 VOITON PÄIVÄ!

Papu suoritti puomin agiradalla Tornion kisoissa täysin kriteeriin. Radalla sattui putkeen sujahdus väärässä paikassa, mutta me oltiin voittajia maaliin tultaessa. Olin niin onnellinen, että vähitellen meidän suurin murhe agiradoilla alkaa kääntyä voitoksi. Tästä on vielä pitkä matka siihen, että ollaan taitavia ja kaikki käännökset, ohjaukset, ohjaajan eri sijoittumiset eivät vaikuta koiran suoritukseen puomilla. Pienistä onnistumisista tulee kovin iloiseksi, kun työtä on tehty asian eteen aivan valtavasti.

Aurinkoisin mielin kohti kevään kisoja ja mahdollisesti kohti SM-kilpailuja 2019! Puomitreenien lisäksi olemme treenanneet paljon muitakin taitoja näiden 9 kuukauden aikana, joita nykyisillä kisaradoilla tarvitaan, Tiia Vitikaisen valmennuksessa. Tiia on avannut minulle agilityn lajina ihan uuteen ulottuvuuteen. Tästä valmennussuhteesta olen niin kiitollinen ja sen vuoksi kisaan ACE:n lisenssillä osoittaakseni, kuka seisoo taitojeni takana. Ilman hyvää valmentajaa en pääsisi enää eteenpäin. Treenimotivaatio on huipussaan ja hiihtolomalla treenataan ACE:lla Tiian luona Kuopiossa.

-Saija-