15.8.2018

GB Sisu-Pussin ja Tarun kuulumisia agitreeneistä & Oulun Eloepikset



Pikku-Paten eli GB Sisu-Pussin kanssa ollaan treenailtu agilitya kesän ajan aktiivisesti ja taitoa on tullut mielle molemmille keltanokille hurjasti lisää. 15.8. uskaltauduttiin meidän ensimmäisiin epävirallisiin kisoihin Oulun Seudun Kas:in järjestämiin Eloepiksiin. Töiden takia eille tuli ihan julmettu kiire ja myöhästyttiin rataan tutustumisesta. Sain kuitenkin luvan käydä kiertämässä radan yksin ennen ekaa yritystä. Noh, parin ensimmäisen esteen jälkeen unohdinkin radan jonka johdosta kaksi seuraavaa hyppyä epäonnistui. Uusintakierroksella olin jo päässyt seuraamaan muiden suorituksia muutaman kerran ja rata pysyi paremmin päässä, joten suureksi yllätykseksi vedettiinkin nollarata tarpeeksi kovaan vauhtiin ja voitettiin minit!

Tästä innostuneena katselin heti seuraavat epikset ja 31.8. suunnattiinkin Raaheen, jossa odotti kaksi möllirata. Nyt oltiin hyvissä ajoin paikalla ja pääsin tutustumaan ratoihin kunnolla. Ekalla yrityksellä vähä liian innokas koira ja kaksi virhettä, mutta toisella yrityksellä nollat ja jälleen nopein aika! B-radalla oli pari mielenkiintoista kohtaa joita jännitin mutta Pate veti varmalla suorittamisella kaksi nollaa, joista toinen yritys sekunnin paarempi kuin ensimmäinen ja taas voitto.😄


Jännitin etukäteen mitähän tapahtuu täysin vieraalla kentällä vieraassa ympäristössä ja Paten maailman toinen lempi-ihminen oli yleisössä, mutta ihme kyllä Pate ei ottanut minkäänlaista häiriötä vaan keskittyi täydellisesti suoritukseen.😊 Enkkumaiseen tyyliin Pate on radalla todella nopea, mutta onnekseni vielä erittäin kiinni ohjaajassa, joten pysyn (vielä) sen matkassa radalla.😄 Treenit jatkuu ahkerasti, jotta ensi kesänä päästäisiin vaikka korkkaamaan agilityradat!



- Taru & Pate -

.