14.11.2016

Menestystä Jyväskylässä - seitsemästoista C.I.B. tiimiin!

Matkamme kohti kaksipäiväistä Jyväskylä kvta kaukaa pohjoisesta alkoi perjantaiaamuna lumituiskun merkeissä. Onneksemme ajokeli parani jo ennen Oulua. Tiimistä matkaan lähtivät Saija ja Miisa, Niiskun, Nyytin, Papun ja Masan kanssa. Turistiksi mukaan lähti myös tiimin ottopoika Ailo. Matka taittui rattoisasti aika ajoin Nyytin kaunista viserrystä kuunnellen, jota säesti kuoropoika Ailo. Perille saavuimme jo viiden aikoihin. Saija lähti vielä agihommiin ja Miisa jatkoi tyttöjen kanssa matkaa omaan majapaikkaansa.

Lauantaina kehämme alkoi yhden aikoihin, joten meillä oli hyvin aikaa valmistautua päivän koitokseen. Tuomarina toimi Kevin Brown Tanskasta, ja koiria oli ilmoitettu huikeat 25. Tuomari oli tarkka arvosteluissaan ja arvioi koiria liikkeessä moneen otteeseen. Kokonaisuudessaan kehä kesti noin kaksi tuntia.

Ensimmäisenä tiimistä kehään astui Papu, joka esiintyi mallikkaasti ja liikkui hyvin. Papu sai hyvän arvostelun (ERI), ollen NUK3. Valiourosten kehä kesti pitkään tuomarin miettiessä tarkkaan valintojaan. Samoin myös PU-kehä tuntui päättymättömän pitkältä. Masa esiintyi hienosti loppuun saakka ollen ERI SA PU1 CACIB VSP.

Great Bernina's Mega-Masa "Masa"
Heti urosten jälkeen Nyyti pääsi aloittamaan uransa junnuluokassa. Pienestä hötkyilystä huolimatta Nyyti esiintyi oikein hyvin ollen ERI NUK3. Niisku esiintyi loistavasti ja myös lopputulos oli loistava: Niisku saavutti viimeisen cacibinsa tullen kansainväliseksi muotovalioksi. Niiskun lopullinen tulos oli ERI SA PN1 CACIB ROP.

Great Bernina's Niiskuneiti "Niisku"
Kasvattajaryhmä oli hieman haastava esitettävä kahden naisen voimin, johtuen siitä, että toinen nartuista oli parhailla päivillä ja toinen juuri aloittamassa juoksuaan ekakertalaisena kasvattajaryhmässä 9 kuukauden iässä. Päätimme käyttää taktiikkaa "big is beautiful" ja laitoimme Masan kärkeen. Taktiikkamme toimi loistavasti ja saimme KP:n ollen ROP KASV yhteensä neljän kasvattajaryhmän joukosta!

Lauantaipäivä oli siis todellinen jackpot, kun tavoitteenamme oli saada Niiskulle viimeinen cacib ja Masalle lisää PikkuMusta-pisteitä.

Great Bernina's kasvattajaryhmä
Sunnuntaiaamuna enkkukehä oli heti ensimmäisenä ja alkoi klo 10. Tuomarina toimi hollantilainen Theo Van der Horst. Tuomari arvosti koirissa pientä kokoa, joten koiramme eivät olleet hänen makuunsa. Kaikki saivat kuitenkin hyvät arvostelut ja sijoittuivat seuraavasti: Papu ERI NUK3, Masa ERI VAK4, Nyyti ERI NUK2 ja Niisku ERI SA VAK3.

Great Bernina's Poker Face "Papu"
Great Bernina's Qastehelmi "Nyyti"
Reissu oli kaiken kaikkiaan hyvä ja lähdimme hymyssä suin kotia kohti!
Terveisin

Miisa ja Saija

Tanskan Voittaja-16 & Pohjoismainen Voittaja-16

Satu & Jenni kävivät syksyisellä retkellä Tanskassa. Tuliaisena tiimin veteraanille kaksi titteliä :)

..juttu ja kuvia tulossa...

Harstad / Norja KV 1.10.2016

Norjassa on aina ihana käydä - upeat maisemat ei petä koskaan <3.
Lisää kuvia ja juttu tulossa...

Minimäyrä "Mooses" suoritti PIKA-kokeen heittämällä läpi !

Tässä lajissa ekakertalaiset Katja & Mooses voisivat näyttää monelle konkarillekin mallia :).

Tästä voit katsoa videon Mooseksen erinomaisesta kolotyöskentelystä. On se pätevä poika !


Liminka/Oulu 17.-18.9.2016 - RYP2 & kasvattajaryhmä BIS4

Aivan mahtava viikonloppu! Tästäkin juttua tulossa tuonnempana :)

Sarahill Don Angelino, 11kk
 RYP2 (yhdistetty FCI 2/4)

BIS4 Kasvattajaryhmä
(GB Dilliputti, Ilo-Pilleri, Niiskuneiti, Poker Face)

Porvoo KV 10.9.2016


Aina ei mene niin kuin stromsössä :D. Porvoon reissusta lisää juttua kohta...


Terri-Eri ja PikkuMusta Show 2016 (3.-4.9.2016)

Tämän vuoden erikoisnäyttelyt sattuivat samalle viikonlopulle ja molemmat tapahtumat olivatkin keränneet hienot määrät rodun harrastajia yhteen :).

..tästä lisää juttua ja kuvia tulossa...