25.7.2016

Piteå KV 17.7.2016

Sunnuntaiaamuna neljän aikaa lähdimme Satun kanssa kohti Piteån kansainvälistä koiranäyttelyä. Matkan varrelta poimimme Miisan ja Niiskun kyytiin. Enkut olivat kehässä ensimmäisenä klo 8:30 Ruotsin aikaa, jonka vuoksi matkaa oli lähdettävä todella aikaisin. Aamulla kolmen aikaan herätessä mielessäni kävi ajatus tämän harrastuksen järkevyydestä ;-)

Aamulla liikenne oli rauhallista ja olimme perillä kolmessa tunnissa, siis tuntia aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet.  Näin meillä oli ruhtinaallisesti aikaa tehdä valmistelut rauhassa ja jopa juoksuttaa koirat vapaana läheisellä pellolla. Koirat nauttivat ja vauhti oli sen mukainen.

Juuri ennen kehän alkua taivas tummeni ja alkoi tihkuttaa vettä. Olimme hieman pettyneitä - siis jälleen esiinnyimme sateessa, vaikkakin sateisilla keleillä GB-tiimi on saavuttanut uskomattomia tuloksia.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut kahdeksan enkkua, kolme urosta ja viisi narttua. Tuomarina toimi norjalainen Anne-Mari Haugsten. Urokset olivat kaikki paikalla, mutta nartuista kaksi oli peruuttanut tulonsa.

vasemmalta - oikealle:
GB Pink Lady, GB Niiskuneiti ja GB Poker Face
alimmaisena GB Mega -Masa
GB Poker Face 'Papu' sai avata kilpailun kehän ensimmäisenä koirana kilpaillen nuorten luokassa ja sijoittui PU3:ksi saaden ensimmäisen Ruotsin SERTin. GB Mega-Masa 'Masa' esiintyi tuttuun tapaan varman laadukkaasti valioluokassa ja sijoittui ilokseni PU1:ksi saaden CACIBin. GB Niiskuneiti 'Niisku' oli PN2 saaden VARACACIB:n ja GB Pink Lady 'Pinni' PN3 saaden VARASERT:n.

Masa kilpaili ROP-kehässä Sari Laitisen kasvatin Bonwild Talk Talk Talk:n kanssa ja 'What a Great Day!' Masa vei voiton ollen ROP.

Great Bernina's Mega-Masa ROP &
Bonwild Talk Talk Talk VSP


Kasvattajaryhmä esitettiin kahden naisen voimin, se sai KP:n ja oli ROP-kasvattajaryhmä.

GB-kasvattajaryhmä: Masa, Papu, Niisku ja Pinni

Isoja kehiä odotellessa päivä tuntui pitkältä. Saimme idean käyttää aika hyväksemme ja kuvata koirista kivoja potretteja lähellä olevalla puistoalueella. Otimme mm. hauskan sisaruskuvan Papusta ja Pinnistä, josta ei jää epäselväksi kumpi on kumpi. Kummatkin omaavat voimakkaan sukupuolileiman. Kaikista kuvista tuli todella ihania - kiitos tästä kuuluu tiimin valokuvaajalle Miisalle.

GB Pink Lady 'Pinni' & GB Poker Face 'Papu'

Iltapäivää kohden sää parani ja aurinkokin pilkisti mukavasti lämmittäen isojen kehien aikaan. Isoissa kehissä emme saaneet sijoituksia tällä kertaa. Pitkän päivän jälkeen kotimatkalle lähdettiin iloisissa merkeissä.
GB-tiimin päivän saldo.

 Kiitokset mukavasta matkaseurasta Satulle ja Miisalle!

-Saija-

Kokkola KV 9.7. & Oulu KV 10.7., Kokkolassa BIS2-kasvattajaryhmä!

Katjan kanssa lähdimme matkaan jo perjantai-iltana, yövyimme Oulussa Miisan luona ja kohti Kokkolaa suuntasimme kera Miisan ja koiralauman kanssa aikaisin lauantaiaamuna. Oulun korkeudelta matkasi Kokkolaan myös Tuula, etelän porukoista Anne ja Jenni osallistuivat myös koiriensa kanssa.


Kokkolan raviradan keskinurmi oli "kosteahko", tältä reissulta kengät ei ole kuivat ehkä vieläkään :D Kehät oli saatu onneksi kentän hieman kuivemmille osille, mutta siirtyessä paikasta a paikkaan b olisi saanut olla kumpparit jalassa.  :)

Pipsa on sarjassa 16. Great Bernina´s C.I.B muotovalio !


Irlantilaiselle tuomarille Thomas Hehirille oli kaiken kaikkiaan ilmoittautunut 11 enkkua, joista 8 oli GB koiria. Rotunsa parhaaksi tuomari valitsi hienon Ruotsista tuodon uroksen Twinstripe Ghost Storyn. Great Bernina's Pink Lady oli narttujen kaunein kera sertin. Cacib siirtyi Pinnin nuoresta iästä johtuen seuraavalle eli Great Bernina's Nastapimulle, josta tuli samalla uusi Kansainvälinen muotovalio! Onnea Jenni ja Pipsa!! Samoin urosten cacib siirtyi pu2:lle, eli Great Bernina's Nastalauta Niilolle, joka on nyt cacibia vaille intti!! :)


ROP & VSP

ROP-veraaniksi valittiin GB's Dilliputti, VSP-veteraaniksi GB's Ahti Nelitahti.


ROP&VSP-veteraanit Dilliputti & Ahti Nelitahti

Myös GB kasvattajaryhmä valittiin rotunsa parhaaksi, ja myöhemmin ryhmäkehässä lopulta näyttelyn toiseksi kauneimmaksi kasvattajaryhmäksi!!






Matkamme Katjan kanssa jatkui isojen kehien jälkeen Ouluun, missä saimme taas majoittua Miisan luona. Lähes "takapihalla" järjestetty hevimusiikin Jalometalli-festivaali toi vähän lisämaustetta koirien kanssa ulkoiluun :D Sunnuntaiaamuna ei onneksi ollut aikainen herätys, aamupalat saatiin syödä rauhassa ja lähteä sitten muutaman kilometrin päähän Äimäraution raviradalle. Myös Anne-Mari ja Nina ajoivat Ouluun sunnuntaiaamuna.
Tuomarinamme Oulussa toimi Harrí Lehkonen. Tulokset olivat hienoja, tänään jälleen paras narttu oli GB's Pink Lady kera sertin. PN2 ja samalla ROP-veteraani oli GB's Dilliputti ja PN3, cacib GB's Ilo-Pilleri. Kaunein uros ja VSP kara cacibin oli GB's Mr Finland. Kasvattaryhmä oli rodun paras kera kunniapalkinnon.

ROP & VSP Pinni ja Marski
Kiitos jälleen koko porukalle, ilman teitä tätä harrastusta ja matkustamista ei kyllä jaksaisi!! :)

-Satu-




18.7.2016

Jällivaara KV 2.-3.7.2016

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tiimiläiset suuntasivat autonsa kohti Ruotsin Lappia Jällivaaraan. Lauantaina kehissä olivat muun muassa mäyräkoirat,  Great Bernina’s Hasta La Vista onnistui mukavasti ollen PN2 kera SERTin ja VARA-CACIBin, joka vahvistuu CACIBiksi. Sunnuntaina Susun esimerkkiä noudattaen enkkumme esiintyivät mallikkaasti rotukehässä, jossa tuomarina oli Cathy Delmar Irlannista. Emme antaneet erittäin sateisen aamupäivän häiritä, ja tulokset olivat sen mukaiset. Parhaiten kehässä menestyi Great Bernina’s Pink Lady, joka oli ROP. GB’s Niiskuneiti oli PN2 ja sai CACIBin, joten Niisku on enää yhden CACIBin päässä C.I.B. -tittelistä. Pinnin äiti GB’s Dilliputti oli ROP-veteraani ja PN4. Pojat pistivät myös parastaan eli GB’s Nätti-Jussi oli PU2 kera CACIBin, joka siskonsa tavoin on yhtä CACIBia vaille kansainvälinen muotovalio. GB’s Man-Gusti oli PU3 ja sai VARA-CACIBin.

Iltapäivällä auringon helliessä meitä olivat vuorossa isot kehät. Ensimmäisenä tiimistämme esiintyi Dilliputti, joka onnistuikin erinomaisesti. Tuomari Arne Foss Norjasta oli sitä mieltä, että mummomme oli näyttelyn toiseksi kaunein veteraani sinä päivänä. Onnea Laalaa ja Anne-Mari! Kiitokset myös Satulle hienosta handlauksesta! Mummon niittäessä menestystä olivat kasvattajaryhmät jo esiarvostelussa, mutta se ei menoamme haitannut, sillä Great Bernina’s oli lopulta BIS2 -kasvattajaryhmä! Tämän jälkeen Satu ja Pinni kiirehtivät ryhmäkehään. Oli ilo katsoa parin menoa, sillä niin hienosti he esiintyivät. Tuomari Cathy Delmar oli jo ihastunut Pinnin olemukseen rotukehässä ja palkitsi sen vielä terrieriryhmässäkin. Niinpä GB’s Pink Lady oli vielä RYP4. Onnea Pinni ja Satu!

RYP4 Great Bernina's Pink Lady (14 kk)

Jeeeeee!!!! :D

GB's Pink Lady (vas.ylh.), Dilliputti (oik.ylh.) ja BIS2 -kasvattajaryhmä :)


Tällä reissulla tuli jälleen kerran todistettua, että sade tietää onnea tiimiläisille. Kiitos mukavasta päivästä Tuula, Miisa ja Satu! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Reissuterveisin Katja